Anna Kurkela
Kirjallisia kuulumisia
Käsikirjoitushommia1/2/2021 Luulin kirjoittavani tänä keväänä toista lyhytproosakokoelmaani, mutta niin sitä vaan oma mieli erehdyttää kirjoittajan. Löysin itseni joululomalla työstämästä synopsista, treatmentia ja käsikirjoitusta vanhan romaanin aihion pohjalta – enkä usko että olen pääsemässä tästä projektista irti ihan lähiaikoina.
Ymmärsin vastikään myös, miksi tuntuu, että pahimpina ruuhkavuosina ja stressikausina saan yhtäkkiä toteutettua luovia projekteja, jotka eivät ole edenneet yhtään mihinkään silloin, kun aikaa niille olisi ollut. Kyse on vastavoimasta. Kirjoittajan mieleni toimii yleensä niin, että ensin tulee kuva: kummallinen mielen väläys, jossa jokin minulle tuntematon hahmo on jossain tuntemassani tai etäisesti tunnistamassani tilassa, ja sitten tapahtuu jotain. Yleensä se mitä tapahtuu on jotain näennäisen merkityksettömän oloista, mutta sellaista, joka saa minut miettimään, kuka tuo hahmo mahtaa olla, miksi hän on siellä ja mikä saa hänet reagoimaan noin. Deodorantti tipahtaa lattialle lentokentän turvatarkastuksessa. Nainen katsoo itseään kokovartalopeilistä. Tyylikäs hahmo kävelee kadulla kerjäläisen ohi (sitä luulisi että tuossa jälkimmäisessä olisi kyse 1800-luvulle sijoittuvasta tarinasta, mutta ei, kyseisen kohtauksen ympärille kutoutunut novelli kertoi 2000-luvun Helsingistä). Mieleen ilmaantuneesta kuvasta alkaa kutoutua kohtaus, ja kohtauksen ympärille rakentua tarina. Kokonainen kertomus, joka joskus saa lyhyen novellin, joskus alkavan pitkän romaanikäsikirjoituksen muodon. Yksi tällainen kuvasta lähtenyt tarina on muhinut kovalevyni kulmalla ja massamuistin sopukoissa vuosikausia. Tuo keskeneräinen romaanikäsikirjoitus ei ole silti koskaan unohtunut kokonaan, vaan tarina on vuosien varrella pysynyt mielessä ja rönsynnyt milloin muistikirjojen sivuille, milloin irrallisille paperilapuille. Jatkanut elämäänsä, tarkentunut, muuttunutkin. Olen piirtänyt kertomuksen rakennetta lehtiön kulmaan uuvuttavassa palaverissa, olen raapustanut dialoginpätkän serviettiin ravintolassa. Pätkiä tarinasta löytyy kirjoitettuna paitsi varsinaisesta tekstitiedostosta, myös lukuisista vuosien varrella pitämistäni muistikirjoista. Ja nyt tarinan pääkaari on ehjä. Jostain se ajatus yhtäkkiä tuli: tästä tuleekin sarja (syytän ja kiitän Netflixiä, sen verran monta draamasarjaa on tullut koronavuoden aikana katsottua suoratoistona putkeen). Ja kun ajatus oli syttynyt, valmistui ensin treatment ja sitten synopsis. En ole dramaturgi enkä (ainakaan vielä) millään muotoa osaava tv- tai elokuvakäsikirjoittaja, vaikka tietynlaista käsikirjoittamista olenkin jonkin verran tehnyt työkseni. Ja se tässä juuri on parasta: juuri nyt tämä draamasarjan käsikirjoittaminen on luova projekti, johon saan upota, jonka parissa rentoutua ja irrottautua työn ja arjen velvollisuuksista. Vastapainoa. Ehkä siksi tästä voikin tulla joskus valmista. Tai ainakin jotain.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply.Anna KurkelaHelsinkiläinen kirjoittaja ja markkinointiviestijä, joka keittää aamukahvinsa mutteripannulla. Arkisto
July 2025
Aiheet |
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy