Wohoo! Painoin tänään "Lähetä" ja kuittasin samalla vedoksen olevan kunnossa ja valmis painoon. Lopultakin.

Painoaikataulu venyi alustavasti suunnitellusta kolmisen viikkoa: ylimääräisiä päiviä söi ensin alv-rekisteröinnin odottelu ja sitten kuvamuodossa olevien kansitekstien ongelmat, jotka ilmenivät vasta näyttövedosvaiheessa. Mutta nyt kuvamuodossa olleet tekstit on vektoroitu ja näyttää siltä, että muutkin esteet on selätetty (ainakin hetkellisesti ennen kuin uusia taas ilmenee)... joten pitäkää peukkuja!

Tällä hetkellä eniten jännittää, toimiiko kirja sidotussa muodossa, kun se on niin olemattoman ohut. Kohtauksia on 72-sivuinen lyhytproosateos, jossa paino on todellakin sanalla LYHYT. Novelleja ja katkelmia on kaikkiaan 23, eli tekstejä on kyllä monta, mutta useimmat ovat vain yhden tai kahden sivun pituisia. Tämmöinen tiiviin ilmaisun (mutta pitkien lauseiden) ystävä ajattelee, että kyllä siinä sivun mitassakin aina yhden "maailman" ehtii kuvata. 

Jos tiuhempi kirjakuulumisten päivitys kiinnostaa, ota seurantaan Instagram-tili @kohtauksia_ 

Tiedättekö mikä on blurb? No, en minäkään tiennyt ennen tätä projektia. 
Blurb on kirjan kanteen painettu suositus tai kommentti, jonka yleensä antaa media, toinen kirjailija tai muu arvostettu taho, kuten minun tapauksessani somevaikuttaja Jenni Rotonen: 

“Elämänmakuisia kohtaamisia, inhimillisyyden hetkiä ja virkistävää rehellisyyttä. Kurkelan tarinat ja katkelmat ovat kiinnostava sekoitus samaistuttavuutta ja yllätyksellisyyttä.” 
– Jenni Rotonen, Pupulandia

Sain siis kirjani kohderyhmän hyvin tuntemalta vaikuttajalta kirjan kanteen suosituksen. Jippijaijei! 

Isoin riemu syntyi tietysti siitä, että Pupulandia-blogistaan ja -somekanavistaan sekä Afterwork-podcastista tunnettu Jenni tykkäsi kirjastani niin paljon, että suostui sitä suosittelemaan.  <3 Kiitos Jenni! 

Toinen riemu siitä, että olin henkisesti päättänyt ottaa isomman painosmäärän, jos saan kansisuosituksen, ja pienemmän, jos en saa.

Kohtauksia-teoksen painos tulee siis olemaan 500 kappaletta. Se on indie-kirjalle paljon.
 
Alun perin tarkoitukseni oli tehdä tämä kirja puhtaasti itselleni: halusin tehdä teksteistäni kirjan omaksi ilokseni ja saada teoksen fyysisenä laadukkaana esineenä käsiini. Halusin, koska kokoelma oli mielestäni sen arvoinen ja koska kerrankin saatoin sen tehdä (kiitos viime vuoden järkyttävän korkean veroprosentin ja siitä johtuneiden palautusten, joista enemmän edellisessä postauksessa).  

Koska "books-on-demand"-tyyppiset palvelut eivät tarjoa niin kustomoitua palvelua kuin halusin (tai ainakaan sellaisella kustannusrakenteella kuin halusin) päädyin toteutuksessa perinteiseen kirjapainoon.

Kirjapainot taas eivät käytännössä paina alle 50 kappaleen painoksia. Ja koska 50 kappaletta maksaa suunnilleen saman verran kuin 500 kappaletta, päädyin siihen että tilaan kirjaa joko 250 tai 500 kappaletta. 

Kustannusten ero on ihan minimaalinen, joten syy pienemmän painoksen ottamiselle olisi ollut ennen kaikkea varastotilan rajallisuus. Asun kerrostalossa melko suppeissa neliöissä, ja vaatekaapin alaosa on jo täynnä kenkiä. Sinne ei siis mahdu viittä metriä kirjoja. 

Onnekseni minulla on uhrautuvaiset vanhemmat, joilla on talossaan kaksi varastoa. Sain nimittäin luvan majoittaa kirjalaatikkoni toiseen niistä ainakin väliaikaisesti. 

Saattaa olla että osa kirjoista jää "ilahduttamaan" vanhempiani, jos myynti ei ota luonnistuakseen. Mutta ainahan niistä voi rakentaa vaikka jalat kirjoituspöytään ;) 

Ensi viikolla lähtee. Painoon nimittäin. Wish me luck!
​

Kohtauksia-kokoelman julkaisuun on jotakuinkin puolitoista kuukautta. Tarkkaa päivää en vielä tiedä, muutamasta olennaisesta syystä, joista lisää tuonnempana. Julkaisupäivän varmistumista odotellessani koostan jo tässä yhteen muutaman ajatuksen kirjan julkaisuprojektista, joka on ollut ensikertalaiselle – noh – opettavainen (mutta pääosin positiivisessa mielessä).

Ajatuksia kirjan painosmäärän päättämisestä – eli kuinka tasapainoilla nössöyden ja suuruudenhulluuden välillä

Olen päätynyt aloittelevan kustantajan ja kirjailijan urallani pisteeseen, jossa pitäisi päättää esikoiskirjani painosmäärä. Huhhuh, sanon minä.
Päätöksiä on tehtävä: ottaako hillitty painos ja ajatella, että itsellenihän tätä olen ensisijaisesti tekemässä (niin kuin olenkin). Vai ollako todennäköisyyksistä piittaamaton maanikko ja painaa kirjaa sen verran, että ne myymällä kattaisi aiheutuneet kulut (kuinka uhkarohkeaa suuruudenhulluutta!).

Voin kertoa, että kaunokirjallisen teoksen painosmäärän päättäminen tuntuu ihan siltä kuin oksennustauti olisi alkamassa.

Kirjan kirjoittamisesta ja kustantamisesta  – eli kuinka synnytetään eurolava

Kaikkihan tietävät, miten kirja syntyy: ensin eletään kirjailijan elämä, sitten kirjoitetaan siitä. Kun teksti on kasassa, se kustannustoimitetaan, taitetaan, kirjalle suunnitellaan kansi ja sitten se painetaan. Ja tadaa: eurolavallinen painotuoreita kirjoja siirtyy kirjakauppoihin! 

No ei ihan, mutta melkein. On tässä ollut opettelua, mikä tarkoittaa että uutta on tullut opittua, joten siteeraan tässä omaa kirjaani: 

Jos asiat tekee itse
oppii 
voi syyttää vain itseään
saa mitä haluaa
ja mihin rahkeet riittää.

Jos ei tee itse
on aina joku muu jota syyttää.

Kiittämisen vaikeudesta – eli kuinka unohdin tarkoituksella Veroviraston kirjani kiitossivuilta

Kirjani toteutuksesta voisi sanoa jotakuinkin näin:
Kiitokset kustannustoimittamisesta Kaisa Into, ulkoasusta Mika Soikkeli ja kannen kuvasta Kreetta Järvenpää sekä Alexandra. Ilman teitä tätä teosta ei olisi. Lisäksi kiitän puolisoani, jota ilman mistään ei noin ylipäätään tulisi mitään. 

Muutama olennainen kiitettävä taho jäi kuitenkin tuosta myös kirjaan painettavasta listauksesta mainitsematta, ja haluan nyt korjata tilanteen yhden niistä osalta: 
Haluan kiittää verottajaa viime vuonna saamastani hillittömän korkeasta veroprosentista, jonka ansiosta saan tänä vuonna yhtä hillittömän määrän veronpalautuksia ja pystyn julkaisemaan tämän kirjan. Ollos kiitetty Verohallinto, sinä wanna-be-taiteilijoiden mahdollistaja. 

Hissipuheen tiivistämisestä – eli kuinka tulen nolaamaan itseni kuvaamalla Kohtauksia-lyhytproosakokoelmaa "Luluksi, jolla on vähintään kolme mieltä"
​
Luin äskettäin Long Playn Anu Silfverbergin kirjoittaman perjantaikirjeen Tuula Amberlasta ja hänen hittikappaleestaan Lulusta. Olen kipuillut sen kanssa, kuinka kuvaisin kirjaani muutamalla lauseella, ja yhtäkkiä kaikki oli selvää (tai ainakin vähän aiempaa selvempää).

Olen kirjoittanut kirjan naisista – tai no, ihmisistä – joilla on “vähintään kolme mieltä”. Ihmisistä, joissa on jokin vaaran momentti, koska he ovat epävarmuudestaan ja peloistaan huolimatta itsenäisiä, kyseenalaistavat itsensä ja haluavat ohjata omaa elämäänsä. Olen kirjoittanut kirjan Luluista. 

Kiitos Anu Silfverberg ja Tuula Amberla, laulun sanoittanut Jukka Alihanka sekä Alihankaa inspiroineen Myrkkylaulu-runon kirjoittanut Alpo Jaakola, tietysti. Syytän teitä kaikkia, kun saan hissipuheestani vinoilua.